|
lixpro oy
anna idealle siivet
|
|
KEKSINNÖISTÄ KASSAVIRTAA
LIXPRO TUKEE KASVUA
Mikkeliläinen Lixpro Oy on lähtenyt voimakkaasti tukemaan keksijöitä heidän tuotteidensa tuotannon organisoinnissa.
-Keksijöillä on usein vaikeata saada tuotteidensa valmistusta kilpailutettua kansainvälisesti.
Meillä on tarvittava koneisto ja yhteydet tähän, kertoo Hannu Kovanen Lixpro Oy:stä.
-Oman tuotannon pystyttäminen on kallista eikä starttiyrityksellä ole mieltä perustaa itse tuotantoa uutuustuotteelle,
jonka myynnin laajuus ja pysyvyys on vielä arvailujen varassa. Me tarjoamme tuotteen prototyypistä mallisarjaan ja tuotantoon.
Myös pakkaukset, suunnittelu ja valmistus sekä rahtaukset tilaajan ovelle asti toimitettuna voidaan toteuttaa, Kovanen selittää.
Lixpro Oy tehnyt alihankintaa Kiinassa ja Intiassa vuodesta 1999 lähtien, joten kokemusta on jo pitkältä ajalta.
-Tärkeää on kärsivällisyys ensimmäisessä vaiheessa, jotta tuotanto voidaan rauhassa oppia ja välttää näin myöhemmät virheet.
Suurin osa toimeksiannoista on muovi-, teräs- ja konetellisuuden tuotteita. Toimialarajoituksia ei ole, Kovanen toteaa.
Keksijöiden kiinnostus tuotteidensa alihankinnasta ulkomailla on Kovasen mukaan ollut Viitasaaren Keksintöviikon jälkeen
vilkasta ja toimeksiantojakin on jo tullut.
| |
| |